Ammattiyhdistysliikkeen suunnalta kuulee valitettavan harvoin vaatimuksia perustulojärjestelmän käyttöönotosta. Palkkatyöläisten mielissä perustulo tuntuu usein muuttuvan perusteettomaksi tulonsiirroksi työtä tekeviltä kansalaisilta vapaamatkustajille. Tämä on kuitenkin monelta kantilta katsoen vääristynyt mielikuva, sillä nimenomaan perustulo ajaisi tehokkaimmin jälkiteollisen yhteiskunnan palkkatyöläisten, erityisesti palvelualan ammattilaisten, asemaa.
Palvelualojen keskeisintä työvoimaa ovat naiset, nuoret, opiskelijat ja siirtolaiset. Kaikilla edellä mainituilla ryhmillä voidaan katsoa olevan työmarkkinoilla useimmiten heikko neuvotteluasema. Usein nämä statukset limittyvät lisäksi päällekkäin, mikä heikentää neuvotteluasemaa entisestään.
Palvelualat ovatkin erityisen alttiita intersektionaalisuudelle eli moniperustaiselle riistolle. Tämä näkyy matalassa palkkatasossa ja muutoinkin epäedullisissa työsuhteissa. Työn ja toimeentulon epävarmuus on läsnä huolestuttavan monen palvelualan työntekijän arjessa.
Riittävän toimeentulon takaavaa perustuloa on perusteltukin muun muassa sillä, että se toimisi heikosti järjestäytyneen prekaarin työvoiman yksilöllisenä lakkoaseena. Perustulon avulla mitä tahansa töitä ei tarvitsisi enää vastaanottaa millä tahansa ehdoilla. On siis katsottu, että työstä kieltäytymisen mahdollisuus pakottaisi työnostajan tarjoamaan paremman korvauksen myydystä työstä.
Jotta perustuloa olisi mahdollista hyödyntää edellä mainitun kaltaisena lakkoaseena, perustulon tason tulisi olla riittävän korkea. Friedmanilainen perustulo, jossa etuuden taso on matala ja käytössä on tasaverotus, olisi omiaan luomaan halpatyömarkkinat, jolloin perustulon hyöty jäisi käytännössä olemattomaksi. Yksinomaan perustulon riittävän korkea taso ei kuitenkaan välttämättä estäisi halpatyömarkkinoiden syntymistä. Tästä syystä perustulon rinnalla tulisikin vaatia lakisääteistä minimituntipalkkaa.
Suomessa esimerkiksi Oikeutta siivoojille –liike onkin vaatinut 10 euron minimituntipalkkaa. Tämä vaade tulisi ottaa koko ammattiyhdistysliikkeen asialistalle.
Materiaalisten etuuksien lisäksi myös työhyvinvointi on ollut jatkuvassa syöksykierteessä kilpailukyky-yhteiskunnan vaatiessa verojaan. Palvelualoilla erityisesti siivoojien työhyvinvointi on laskenut merkittävästi, mistä osoituksena ovat lukuisat työkyvyttömyyseläkkeelle ajautuneet ihmiset.
Jälkiteollisessa yhteiskunnassa tärkeä keino työhyvinvoinnin parantamiseen tulisi olla työn jakaminen, mikä mahdollistaisi työntekijöille enemmän vapaa-aikaa. Työtä jakamalla pystyttäisiin myös osittain vaikuttamaan Suomen työllisyystilanteeseen.
Matalapalkka-alojen työntekijöiden näkökulmasta ajatus on kuitenkin kestämätön, sillä nykyisin usealla täysipäiväisestikin työssäkäyvällä henkilöllä on vaikeuksia tulla toimeen. Nykyisissä olosuhteissa työn jakaminen siis vaarantaisi monen työntekijän toimeentulon. Onkin siis selvää, että työaikauudistusten toteuttaminen vaatii rinnalleen perustulon takaamaan ihmisten mahdollisuuden parempaan elämään.
Miten perustulon kaltainen kumouksellinen sosiaaliturvauudistus sitten rahoitettaisiin?
Pohjimmiltaan kysymys on siitä, millaista yhteiskuntaa tavoittelemme. Mikäli oikeudenmukaisempi tulonjako ja ihmisten hyvinvointi ovat päämääriämme, rahoituksen järjestämisessä ei pitäisi olla esteitä. Mainittavan arvoisena seikkana voinee pitää esimerkiksi sitä, että Suomen kanssa samaan hyvinvointivaltiokategoriaan laskettavien Ruotsin ja Tanskan kokonaisveroasteilla Suomellakin olisi käytettävissään 10 miljardia euroa enemmän sosiaaliturvan rahoitukseen.
Jos tavoitteenamme kuitenkin ovat jatkuvasti kasvavat tuloerot, työssäkäyvä köyhälistö ja syrjäytyneiden joukkiot, rahaa perustulon kaltaisiin uudistuksiin ei varmastikaan löydy.
Ville-Veikko Pulkka
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden opiskelija ja osa-aikainen siivooja.
Keski-Suomen Vasemmistonuoret 